Varaa aika SOITA 050 322 2392
Tero Pajari

Tero Pajari

Perustaja, silmäkirurgi, silmätautien erikoislääkäri

Tero on kotoisin Riihimäeltä ja sittemmin Tampereelle opiskelujen myötä kotiutunut silmälääkäri. Hän on tehnyt tuhansia silmäoperaatioita Suomessa vuodesta 2002 ja lisäksi ollut aloittamassa silmäklinikkaa Omanin Sohariin vuonna 2010. Tällä hetkellä Tero on sitoutunut nostamaan ÖGAn yhdeksi Suomen merkittävimmistä silmäalan hoitopaikoista.

Työn vastapainona Tero nauttii yhteisestä ajasta perheen parissa, aktiiviliikunnasta ja lukemisesta. Perheen musta australian labradoodle Aslan ulkoiluttaa vuorotellen omistajiaan Pyynikin kansallismaisemissa.

Tuire Laakso

Tuire Laakso

Optikko (opintovapaalla)

Tuire on perusteellinen optikko, joka tekee työnsä hymyillen ja asiakasta kuunnellen. Optikon työ on Tuiren nuoruuden haaveammatti ja hän onkin työskennellyt optisella alalla puolet elämästään. Optikoksi hän valmistui Helsingin ammattikorkeakoulusta 2003.

Tuiren harrastuksena on liikunta eri muodoissa kuten krav maga ja pyöräily sekä lukeminen ja käsityöt. Retkeilyä hän harrastaa perheensä ja Olli-koiran kanssa.

Emilia Aro

Emilia Aro

Vastaanottohoitaja

Emilia on lämminhenkinen ja palvelualtis yo-merkonomi ja lähihoitaja. Silmäleikkausten kanssa hän on ollut tekemisissä vuodesta 2014. Työkseen Emilia haluaa auttaa asiakkaita palvelemalla heitä mahdollisimman hyvin. Tyytyväinen asiakas saa aina hyvälle tuulelle ja se onkin Emilian motivaattori. ÖGAn huipputiimissä ja moderneissa tiloissa Emilia viihtyy mainiosti ja intoa puhkuen. Se varmasti näkyy myös ulospäin.

Vapaa-ajalla Emilian pitää liikkeessä perheen kaksi koiraa, joiden kanssa hän tykkää lenkkeillä ja harrastaa eri lajeja. Emilia pitää koiralenkkien lisäksi omasta hyvinvoinnistaan huolta kuntoillen ja luonnosta nauttien.

Jaana Uusinoka

Jaana Uusinoka

Sairaanhoitaja

Jaana on tamperelainen, pitkän kokemuksen omaava sairaanhoitaja. Hän on valmistunut Helsingistä vuonna 1988 sairaanhoitajaksi ja erikoistunut anestesia- ja leikkaussalihoitajaksi Tampereelta vuonna 1995. Hän arvostaa tiimityötä iloisessa, asiantuntevassa ja luotettavassa ilmapiirissä, joka näin heijastuu suoraan myös asiakkaaseen. ÖGAssa, pienessä yksikössä, nämä asiat kohtaavat ja asiakas saa parhaan mahdollisen hoidon.

Vapaa-aika kuluu ystävien kanssa. Ulkoilu ja kaikenlainen liikunta sekä matkailu ovat myös lähellä sydäntä.

Elina Juvonen

Elina Juvonen

Sairaanhoitaja (äitiysvapaalla)

Elina on työskennellyt ÖGAssa keväästä 2019 lähtien. Tällä hetkellä voit bongata tuon iloisen punapään joko vastaanottotiskin takaa tai leikkaussalista. Koulutukseltaan Elina on sairaanhoitaja.

Työpäivän päätteeksi Elina suuntaa usein kuntosalille tai lenkkipolulle ja kotona hän viettää aikaa perheensä kanssa.

Liisa Paakkala

Liisa Paakkala

Silmätautien erikoislääkäri

Liisa on rauhallinen ja tarkka silmälääkäri Kangasalta. Liisan vastaanotolle voivat hakeutua niin pienet kuin jo varttuneemmatkin potilaat. Erityisosaamista Liisalla on mm. silmänpohjan ikärappeumasta.

Kolmen lapsen äidin vapaa-aika kuluu puuhastellen perheen kanssa. Liisa pitää myös lukemisesta ja juoksulenkeistä ystävien kanssa.

Katja Joona

Katja Joona

Optikko

Katja on iloinen ja lämminhenkinen optikko, jolla ei pleksit ihan pienestä huurru 😉 Katja on alkujaan ylitorniolainen, Helsingistä v. 1998 valmistunut ja Pirkanmaalle kotiutunut pitkän linjan ammattilainen sekä optisen kaupan että silmäkirurgian alalta.

Vapaa-aikana Katja harrastaa joogaa, pilatesta, dekkareita, kieliä, musiikkia ja leffoja.

    Luennot

    Pidämme mielellämme yleisöluentoja silmäleikkauksista esimerkiksi yrityksille ja yhteisöille.

    Lähetä meille yhteystietosi, otamme yhteyttä mahdollisimman pian!



    Palvelut

    Näönkorjausleikkaukset NÄÖNKORJAUS-
    LEIKKAUS

    Tarjoamme Suomen kattavimman valikoiman leikkausmenetelmiä, joilla näköäsi voidaan korjata.

    Lue lisää
    Kaihileikkaukset KAIHI-
    LEIKKAUKSET

    Harmaakaihi on syytä hoitaa, kun harmaus haittaa elämää. Leikkaukseen pääset ilman jonotusta!

    Lue lisää
    Silmien terveystarkastus NÄÖN-
    TARKASTUS

    Tervetuloa ÖGAn kattavaan silmien terveyden tarkastukseen. Ajan saat nopeasti!

    Lue lisää
    Silmäluomileikkaukset SILMÄLUOMI-
    LEIKKAUKSET

    Kosmeettisten ja toiminnallisten asentovirheiden korjaamiseksi. Leikkaukseen ilman jonotusta.

    Lue lisää
    Glaukoomatutkimukset GLAUKOOMA-
    TUTKIMUKSET

    Glaukoomatutkimukset tehdään ÖGAssa uusimmilla laitteilla usein jo vastaanottokäynnin yhteydessä.

    Lue lisää
    Pienkirurgiset leikkaukset PIENKIRURGISET
    LEIKKAUKSET

    Haittaavat tai epäilyttävät muutokset silmäluomilla tai silmän pinnalla hoituvat meillä vaivattomasti.

    Lue lisää
    Silmänpohjarappeuma SILMÄN­POHJA­RAPPEUMA

    Rappeuman varhainen diagnosointi on ensiarvoisen tärkeää, ja ÖGAssa on siihen parhaat valmiudet.

    Lue lisää
    Lapset LAPSET

    Meillä on pikkupotilaiden silmien tutkimiseen oikeat välineet ja ihana lasten oma silmälääkäri Liisa.

    Lue lisää

      Tilaa ÖGAn uutiskirje